Fabussa kuvataan Ning- (http://www.ning.com) sosiaalisen median portaalin käyttöä Sibelius-Akatemian afroamerikkalaisen musiikin historian verkkokurssilla. Kyseessä on pienehkö, 3 opintopisteen kurssi, johon osallistuu 51 opiskelijaa.

Selvitysten jälkeen päätimme ottaa käyttöön Ningin mm. käyttämämme oppimisalustan Optiman sijaan. Syynä oli pettymys perinteisten LMS:ien tarjoamiin mahdollisuuksiin esimerkiksi yhteisöllisen toiminnan synnyttäjänä. Perinteiset LMS:t näyttävät toimivan lähinnä palautuslaatikkoina ja parhaimmillaan niitä käytetään vain muiden toiminnan seuraamiseen. Erityisesti halusimme siirtää oppimisympäristön omistajuutta opiskelijan suuntaan.

Harkitsimme myös muita välineitä, kuten Elggiä, mutta Ning tuntui sopivimmalta, erityisesti juuri Afroamerikkalaisen musiikin historian opiskeluun. Opiskelijat kirjoittavat mm. kaikille näkyviin blogeihin tehtäviä ja tietenkin kommentoivat toisten kirjoituksia, saavat ideoita muilta. Tarkoituksena on tuoda esiin heidän asiantuntijuuttaan keväällä tehtävää ryhmätyötä varten.
Kurssin lopullisena tavoitteena on rakentaa ryhmissä wikikirjaa afroam. musiikin historiasta suomeksi.

Ning toimii eräänlaisena mashupina, alustana monille muille sovelluksille, tai oikeammin datalle mm. *del.icio.us:ista,
*googlen kalenterista,
*videopalveluista,
*polldaddy kyselyistä jne.

Kaikki toiminta on periaatteessa näkyvää, etenkin jos sitä vertaa perinteisiin oppimisalustoihin. Opiskelijat ovat tuoneet omille sivuilleen omia videoita, näyttävät niillä esim. last.fm -soittolistoja.

Ongelmina voidaan mainita mm.
*tekijänoikeudet
*käyttäjänhallinta (ei mitään shibbolethia..)
*Järjestelmä mukana vain tällä pienellä kurssilla. Ning ei sellaisenaan edes mahdollista samojen "omien sivujen" käyttöä muissa verkostoissa

Kerron lyhyesti myös juuri alkaneesta projektista, jossa ningiä hyödynnetään musiikinopettajien verkostoitumisvälineenä, mutta myös opiskelijoiden osallistumisena opettajien toimintaan ja yhteisöön jo opiskeluaikana.

  • No labels