100 - PÄÄKIRJAUS - HENKILÖNNIMI (ET) ‡a - Osakenttään ‡a merkitään henkilön nimi. Sukunimi ja etunimi erotetaan toisistaan pilkulla. Etuniminä käytetään vain joko koko etunimeä tai etunimen ensimmäistä kirjainta. Jos etunimistä tiedetään vain etukirjaimet, kirjaimien väliin tulee tyhjälyönti. Etukirjaimen perään tulee piste. ‡d - Aikamääreillä tarkoitetaan henkilön syntymä- ja kuolinvuotta. Suomalaisten henkilöiden syntymä- ja kuolinvuodet saavat tietosuojavaltuutetun päätöksen mukaan näkyä kansallisissa tietokannoissa (Fennica, VIOLA), mutta eivät LINDAssa eivätkä kirjastojen tietokannoissa. Huom! Historiallisissa nimissä voidaan elinvuodet tallentaa bibliografisiin tietueisiin, jos kuolinvuosi on 1899 tai varhaisempi. ‡c - Muut nimeen tehtävät lisäykset selventävät useimmiten suoraa yksiosaista nimeä. Osakenttään tallennetaan tietoja esim. henkilön syntymä- tai asuinpaikkakunnasta, ammatista tai muista tunnusmerkeistä. Sukunimeen liittyvä, sukulaisuutta osoittava sana, tallennetaan tähän osakenttään. ‡e - Osakentän pakollisuus koskee vain musiikkiaineistoa. Osakenttään ‡e merkitään yhteisön nimeen liittyvä tekijyyttä osoittava funktiomerkintä käyttäen seuraavia lyhenteitä: anim. - animaattori dramat. - dramaturgi esitt. - esittäjä graaf. - graafikko joht. - johtaja kaivert. - kaivertaja kert. - selostaja/kertoja kok. - kokoaja koreogr. - koreografi kuv. - kuvittaja, kuvaaja kuvatait. - kuvataiteilija käsik. - käsikirjoittaja lav. - lavastaja leikk. - leikkaaja miks. - miksaaja mus. - elokuvamusiikista vastaava tekijä ("musiikki:") näytt. - näyttelijä ohj. - ohjaaja opett. - opettaja piirt. - piirtäjä san. - sanoittaja sov. - sovittaja suunn. - suunnittelija säv. - säveltäjä tanssi - tanssija tuott. - tuottaja valok. - valokuvaaja äänitt. - äänittäjä ‡q Henkilönnimen täydellisempi muoto Käytetään Fennicassa, mutta kirjastotasolla ei tarvitse käyttää. (21.1.2009) ‡4 Funktiokoodi Ei suositella käytettäväksi toistaiseksi. (21.1.2009)
110 - PÄÄKIRJAUS - YHTEISÖNNIMI (ET) ‡a - Yhteisön nimet kirjoitetaan kuten ko. yhteisö katsoo ne kirjoitettavaksi. Yleensä suomalaisten yhteisöjen nimissä käytetään isoa kirjainta vain nimen alussa. HUOM! Yhteisön nimen alussa ei voi käyttää artikkelia. Esim. Kuopion yliopisto, Keuruun lukio, Sibelius-Akatemia, Suomen Akatemia, Suomen Pankki, Suomen Punainen Risti, Åbo Akademi Englanninkielisessä yhteisön nimessä jokainen merkitsevä sana aloitetaan isolla kirjaimella. Tähän osakenttään kirjoitetaan myös muut nimeen tehtävät lisäykset kaarisulkuihin nimen perään. Muut nimeen tehtävät lisäykset ovat esim. yhteisön tarkoitusta kuvaava yleismääre, jos tarkoitus ei ilmene yhteisön nimestä, tai yhteisön sijaintipaikan nimi tai perustamisvuosi, joka erottaa toisistaan kaksi samankaltaista yhteisönimeä ‡b - Jos hierarkia on useampitasoinen, osakenttää ‡b voidaan tarvittaessa toistaa. ‡n-‡c - Yhteisön järjestämät kokoukset, joissa kokouksen nimi on yhteisön alahierarkiana, merkitään kenttään 110. Täsmentävät tiedot merkitään osakenttiin ‡n-‡c. Tällöin yhteisön nimi on aina osakentässä ‡a, kokouksen nimi osakentässä ‡b. ‡n - Kokouksen järjestysnumero merkitään aina arabialaisin numeroin. ‡d - Kokouksen aika merkitään pelkällä vuosiluvulla. ‡g - Tiedot, jotka eivät sovellu muihin osakenttiin. ‡e - Osakentän pakollisuus koskee vain musiikkiaineistoa. Osakenttään ‡e merkitään yhteisön nimeen liittyvä tekijyyttä osoittava funktiomerkintä käyttäen seuraavia lyhenteitä: anim. - animaattori dramat. - dramaturgi esitt. - esittäjä graaf. - graafikko joht. - johtaja kaivert. - kaivertaja kert. - selostaja/kertoja kok. - kokoaja koreogr. - koreografi kuv. - kuvittaja, kuvaaja kuvatait. - kuvataiteilija käsik. - käsikirjoittaja lav. - lavastaja leikk. - leikkaaja miks. - miksaaja mus. - elokuvamusiikista vastaava tekijä ("musiikki:") näytt. - näyttelijä ohj. - ohjaaja opett. - opettaja piirt. - piirtäjä san. - sanoittaja sov. - sovittaja suunn. - suunnittelija säv. - säveltäjä tanssi - tanssija tuott. - tuottaja valok. - valokuvaaja äänitt. - äänittäjä
‡4 Funktiokoodi Ei suositella käytettäväksi toistaiseksi.
111 - PÄÄKIRJAUS - KOKOUKSEN NIMI (ET) ‡e - Osakenttä on pakollinen, mikäli tieto on tarpeen tietueen identifioinnin kannalta. ‡n - Kongressin järjestysnumero merkitään aina arabialaisin numeroin. ‡d - Kongressin aika merkitään pelkällä vuosiluvulla. 130 - PÄÄKIRJAUS - YHTENÄISTETTY NIMEKE (ET) Kenttää 130 käytetään luetteloitaessa anonyymeja klassisia teoksia, musiikkijulkaisuja, lakikokoelmia, sopimuksia tai karttoja, jolloin esim. termiä 'Merikartta' käytetään yhtenäistetyn nimekkeen tapaan. Jos tiedot yhtenäistetystä nimekkeestä ovat käytettävissä ja kenttä tallennetaan, suositellaan käytettäväksi kentän kaikkia soveltuvia osakenttiä. Tähän kenttään merkitään myös alkuteoksen nimeke silloin kun teoksella ei ole 1XX-kentän tekijää. ‡g - Osakentän paikka riippuu siitä, täsmentääkö lisäys kokonaisuutta vai osaa. Musiikkiaineistossa käytetään osakenttää kokonaisuuden yhteydessä, kirjojen luetteloinnissa lisäys koskee useimmiten osaa, jolloin osakenttä ‡g merkitään osakentän ‡l jälkeen. ‡n, ‡p - Osakenttiä toistetaan tarvittaessa, jos osajako on monitasoinen.
|